5.6.2017

Yritysjohtajat: Palkkamaltin repeäminen on suurin uhka Suomen orastavalle kasvulle

Suomalaiset yritysjohtajat antavat kauppakamarien Yritysparlamentti-kyselyssä hallituksen toiminnalle kouluarvosanaksi 7,2. Arvosana on samaa tasoa kuin marraskuussa ja viime vuoden kesäkuussa. Palkkamaltin repeämistä pidetään suurimpana uhkana orastavalle talouskasvulle. Toiseksi suurimmaksi riskitekijäksi yritysjohtajat arvioivat julkisten menojen paisumisen


Vaikka hallituksen arvosana pysyy ennallaan, ovat Yritysparlamentti-kyselyyn osallistuneiden yritysjohtajien mielipiteet Suomen kehityksestä selkeästi myönteisemmät kuin viime vuonna. Johtajat antavat arvosanan 7,7 kysymykseen “Onko Suomi menossa oikeaan suuntaan?”. Vastaava luku oli marraskuussa 7,2.

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Risto E. J. Penttilän mukaan taloudessa on tapahtunut käänne, mikä myös heijastuu yritysjohtajien arvioihin Suomen tilanteesta.

“Suomen talous on vihdoin toipumassa. Yritysjohtajien huoli palkkamaltin repeämisestä ja julkisten menojen paisumisesta kertoo kuitenkin siitä, että hallituksen on panostettava työmarkkinoiden uudistamiseen. Hallitusohjelmassa mainitut uudistukset on toteutettava”, Penttilä sanoo.

Peräti 91 prosenttia vastaajista nostaa palkkamaltin repeämisen suureksi tai erittäin suureksi uhkaksi. Toiselle sijalle sijoittuu julkisten menojen paisuminen, jonka 84 prosenttia arvioi suureksi tai erittäin suureksi uhkaksi.

Merkittäviin uhkiin nostetaan myös paikallisen sopimisen hankaluus, jota 74 prosenttia pitää suurena tai erittäin suurena uhkana, sekä osaavan työvoiman puute, jonka vähintään suureksi uhkaksi arvioi 59 prosenttia. Kansainvälisen kriisin vähintään suureksi uhkaksi kokee noin puolet. Rahoituksen saatavuus sen sijaan näyttää olevan hyvissä kantimissa, kun uhkaksi sen kokee vain noin viidennes vastaajista.

Arvosana hallitukselle liikenteen kehittämisessä heikentynyt

Yritysjohtajilta kysyttiin myös arvioita hallituksen toiminnalle yrityksille tärkeissä teemoissa. Hallitus saa tasaiset arvosanat 6,5 ja 6,8 välillä niin sote- ja aluehallintouudistuksessa kuin sääntelyn purkamisessa, verotuksessa ja liikenteen kehittämisessä. Muuten arvosanat ovat viime vuoden tasoa, mutta liikenteen kehittämisen osalta hallituksen arvioitiin menestyneen huonommin kuin viime vuonna, jolloin arvosanat olivat seitsemän paremmalla puolella.

Opposition saama arvosana on edelleen yhtä alhaisella tasolla kuin aikaisemmissa kyselyissä (5,4).

Tiedot ilmenevät Keskuskauppakamarin toteuttamasta Yritysparlamentti-kyselystä, joka suunnattiin noin 400 yritysjohtajalle eri puolella Suomea. Kysely toteutetaan kaksi kertaa vuodessa. Kyselyyn vastasi 147 yritysjohtajaa, ja vastausprosentti oli 38. Vastaajat kuuluvat Keskuskauppakamarin valtuuskuntaan, Keskuskauppakamarin hallitukseen, alueellisten kauppakamarien hallituksiin tai Kansainvälisen kauppakamari ICC:n Suomen osaston valtuuskuntaan ja hallitukseen. Kysely toteutettiin 24.5.–30.5.2017.

Esitys tuloksista: Kauppakamarien Yritysparlamentti-kysely, kevät 2017 (pdf)