16.11.2017

Suunta-seminaarissa ennätysmäärä osallistujia

Laulaja Juha Tapio yllätysvieraana

Juhlavuoden Suunta-seminaari keräsi ennätykselliset 150 henkilöä RUK:n Maneesiin keskiviikkona. Korkeatasoinen seminaari huipentui UPM Kymmenen toimitusjohtajan Jussi Pesosen esitykseen.


DSC 0343

Seitsemättä kertaa pidetty Suunta-johtamisseminaari juhlisti tänä vuonna sekä Suomen itsenäisyyden että kauppakamarijärjestön sadatta juhlavuotta. Reserviupseerikoulun Maneesiin kokoontui ennätysmääräinen osallistujajoukko, noin 150 yritysjohtajaa ja esimiestä. Muistoja reserviupseerikoulussa vietetystä ajasta oli verestämässä myös laulaja Juha Tapio, jonka vaimo Raija piti seminaarissa esityksen yksityisen lääkärikeskuksen johtamismetodeista. 

Seminaarin teemana oli tänä vuonna "Innostuksella johtaminen." Aihetta käsitteli kahdeksan eri yritysjohtajaa eri toimialoilta.

Tilaisuus alkoi juhlavasti näyttelijä, laulaja Reeta Vestmanin tulkinnalla Täällä Pohjantähden alla -klassikosta. Isännän puheenvuoron käytti Maanpuolustuskorkeakoulun rehtori, kenraalimajuri Ilkka Korkiamäki, joka valotti Puolustusvoimien johtamisjärjestelmää.

Finlaysonin toimitusjohtaja Jukka Kurttila nosti esityksessään voimakkaasti esille vastuullisuuden merkityksen paitsi yrityselämässä, niin etenkin tekstiiliteollisuudessa. Runsaan mediakohun saatteleman Kurttilan esitystä oli odotettu mielenkiinnolla ja odotus palkittiin hersyvällä esityksellä, joissa Kurttila kävi yksityiskohtaisesti läpi omistajuutensa aikana tehtyjä tasa-arvo-, Tom of Finland- ja Jesuksen käärinliinakampanjoita.

MTV:n toimitusjohtaja Jarkko Nordlund avasi mediamurroksen näkymiä videoiden käytön räjähdysmäisestä kasvusta viihteen polarisoitumiseen.

Suomen Yrittäjien Mikael Pentikäinen puhui luottamuksen mekanismeista ja merkityksestä yrityselämässä.

Oman polun raivaamisesta perinteisellä toimialalla toi esimerkin Fondia Oyj:n perustaja Marianne Saarikko Janson. Moderni lakiasiaintoimisto on niittänyt useita kansainvälisiä palkintoja rohkeasta ja innovatiivisesta otteesta toimialalla.

Seminaaripäivän yllätyksestä vastasi toimitusjohtaja Raija Tapio, joka toi seminaariin mukanaan miehensä, laulaja Juha Tapion. Yleisön tunnistama tähti seurasi vaimonsa esitystä eturivistä. Yksityisen lääkärikeskus Aavan toimitusjohtajana työskentelevä Raija käsitteli esityksessään henkilöstön motivoinnin johtamista.

Yllättäen työmatkalle joutuneen Googlen maajohtaja Antti Järvisen sijaan paikalla kuultiin Googlen Suomen Pilvi-liiketoiminnan johtajaa Ari Lampelaa. Hänen esityksensä käsitteli johtamista digitaalisessa murroksessa.

Johtamisseminaarin päätti UPM-Kymmenen toimitusjohtaja, Keskuskauppakamarin hallituksen puheenjohtaja Jussi Pesonen. Yhtiön biopohjaisten tuotteiden kehitystyö kiinnosti yleisöä ja kirvoitti monia kysymyksiä. Pesonen käsitteli esityksessään "Johdonmukainen suunta, selkeä toimintamalli" UPM:n toimintamalleja ja muun muassa kannustinjärjestelmää osana henkilöstön palkitsemista.

Moderaattorina toiminut Arto Nyberg tiivisti loppupuheenvuorossaan päivän tunnelmat.

- Aamu aloitettiin tarinalla Finlaysonista, yrityksestä, johon ensimmäisenä Suomessa tuli sähkövalo ja kuljettiin päivän aikana läpi terveysalan, lakialan, mediamurroksen, käytiin välillä pilvessä Googlen kanssa ja lopuksi kuultiin, miten perinteinen suomalainen kivijalka, metsäteollisuus, on uudistunut innovatiiviseksi ja globaaliksi biotuotealaksi. 

Suunta-seminaarin yhteistyökumppaneina 2017 olivat Cursor, Data Group, Elisa, Haminan kaupunki, Kotkan Energia, Kymenlaakson Sähkö, Kymenlaakson Osuuspankki, HaminaKotka Satama, Printcom, Propentus, Stora Enso, Steveco, Sulzer, UPM Kymmene, Andritz, Kymdata, Rakennuspartio ja Tilitoimisto Rantalainen.

LIsää tunnelmia ja kuvia Suunta-seminaarista julkaistaan seuraavassa sähköisessä jäsentiedotteessa 7/2017. 

Puhujien aineistot löytyvät ylläolevista linkeistä kunkin kohdalla sekä koottuna täältä.

Kymenlaakson kauppakamarin Suunta-johtamisseminaari toteutetaan seuraavan kerran marraskuussa 2018.

WP 20171115 11