Koulutukset - Talous- ja henkilöstöhallinto

Kauppakamarin Veropäivä

Kauppakamarin Veropäivässä saat jälleen tuoreimmat tiedot verotuksen ja kirjanpidon tulevista ja vireillä olevista muutoksista. Verotuksessa muutoksia on odotettavissa muun muassa tulolähdejakoon ja sijoitusten verokohteluun. Aina ajankohtaisena aiheena päivässä on henkilökuntaetuuksiin liittyvä verotus- ja oikeuskäytäntö. Lisäksi tarkastellaan keskeisimpien korkeimman hallinto-oikeuden päätösten ja keskusverolautakunnan ennakkoratkaisujen vaikutusta verolainsäädännön tulkintaan.

Ajankohtaista kirjanpidossa ja tilinpäätöksessä -osiossa käydään läpi haasteellisimpia asioita tilinpäätöksen laatijan näkökulmasta. Haasteelliseksi tilinpäätöksen laatiminen voi muodostua esimerkiksi silloin, kun yrityksen taloudellinen tilanne – kannattavuus, maksuvalmius ja vakavaraisuus – on heikentynyt ja yrityksen kykyyn jatkaa toimintaa tulevaisuudessa sisältyy epävarmuustekijöitä. Lisäksi osiossa luodaan katsaus kirjanpitolautakunnan antamiin lausuntoihin ja selvitetään niiden vaikutusta tilinpäätöksen laatimiseen.

Asiantuntijoina Ann-Mari Kemell, Keskuskauppakamari ja Risto Walden, Bilanssi Oy. 

Ohjelma: 

8.45

Aamukahvit ja ilmoittautuminen

9.00

Tervetuloa!

 

Uudistuva verolainsäädäntö – Budjettilait ja verouudistukset 

 Uudistuva verolainsäädäntö - Tulolähdejako
• Keskeiset muutokset
• Kiinteistöliiketoiminta
• Käytännön vaikutukset
• Holdingyhtiöt, kiinteistökonsernit, yleishyödylliset yhteisöt

Verotuksen viimeaikaista oikeuskäytäntöä
• Yritysjärjestelyt
• Menojen ja menetysten vähennyskelpoisuus
• Työpanosperusteinen osinko
• Sijoitustoiminnan verotus
• Sukupolvenvaihdoksen verotus

Henkilökuntaedut verotuksessa

Ajankohtaista kirjanpidossa ja tilinpäätöksessä

16.00 

Kiitos tilaisuudesta!

 

(lounas n. klo 12, iltapäiväkahvit n. klo 14)


Paikka

Merikeskus Vellamo

Tornatorintie 99, Kotka


Osallistumismaksu

Normaalihinta 459 € + alv 24 %

Jäsenhinta 339 € + alv 24 %


Päivämäärä ja kelloaika

Tapahtuma-aika Ilmoittautumisaika
13.12.2018 9:00 - 13.12.2018 16:00 5.12.2018 16:00
Ilmoittaudu


Merikeskus Vellamo

Tornatorintie 99, Kotka