if (CookieConsent::check('Analytics')) { }
16.9.2022
Eurot Kymenlaaksoon -kampanja kannustaa hankkimaan tuotteita ja palveluja oman maakunnan yrityksiltä.
Lähituotteita tarjolla karkeista kynnysmattoihin
Kymenlaaksolaisten tuottajien tuotteita lähtee päivittäin liikkeelle leipomoista, maatiloilta, puutarhoista, tehtailta ja jopa pienpanimoista. Kaupan hyllyillä lähituotteet tulevat esille parhaiten pakkausten omista merkinnöistä. Maininta paikallisuudesta, avainlippu ja oma erillinen mainonta takaavat tuotannon tapahtuneen lähialueella.
- Lihaa, lihajalosteita, vihanneksia, marjoja, leipää ja leipomotuotteita, makeisia, jauhoja ja hiutaleita, juustoja, olutta, yhteensä tuotteita on useita satoja, luettelee Kuusankoskella sijaitsevan K-Supermarket Koskituulen kauppias Mikael Virtanen.
Kauppiaat kertovat, että asiakkailta tulee paljon positiivista palautetta lähivalmistajien tuotteista.
- Asiakkaat toivovat, että lähiruokaa ja -tuotteita olisi yhä enemmän ja enemmän. Myös uusia paikallisten tuotteiden tuotetoiveita tulee miltei päivittäin ja niitä yritämme toteuttaa, kertoo Kouvolan K-Citymarketin kauppias Lasse Keränen.
Etuina tuoreus ja ekologisuus
Lähituotteiden etuina korostuvat niiden tuoreus ja ekologisuus.
- Usein lähituotteiden valmistajat ovat pienempiä toimijoita ja tuotteet tehdään niin sanotusti artesaanipohjalta, sanoo Keränen.
Kotimaisen lähiruoan tuotantovaiheita ei piilotella, vaan tuotantoketju halutaan pitää avoimena. Monet tilat tarjoavat mahdollisuuden tilavierailuun. Paikan päällä nähtävä toiminta, tuottajan arvot ja varsinkin eläinten kasvatus ja hyvinvointi on haluttu tuoda kuluttajalle esille jo ennen tuotteen ostamista. Karjatiloilla myös eläinten ruokintaan käytettävä rehu on usein samalla tilalla tuotettua tai läheltä tuotua.
- Suomalainen liha kasvaa puhtaassa maassa, jossa on puhtaat vedet. Tuotantotavat ja eläinten kohtelu ja käsittely ovat erittäin korkealla tasolla ja niitä valvotaan, muistuttaa Kotkan Lihamestarit Oy:n yrittäjä Panu Eerola.
Hintakilpailukyky ja ekologisuus kannustavat lähituotteiden hankintaan
Lyhyiden kuljetusmatkojen mukanaan tuomalla ekologisuudella on niin kuluttajille kuin kaupalle tärkeä merkitys. Lähellä tuotettu elintarvike ei kulje mutkien kautta kaupan hyllylle. Tuoreus ja terveellisyys on taattua aina ostohetkellä.
- Jos tuote kiertää rekalla ympäri Suomen, niin kyllähän siihen verrattuna lähellä tuotetun tuotteen hiilijalanjälki on huomattavasti pienempi, kommentoi K-Citymarket Veturin kauppias Lasse Keränen.
Kauppojen lähituotteita sisältäviä hyllyjä tutkiessa huomaa, ettei lähituotteen hinta ole välttämättä edes paljoa kalliimpi kuin kauempaa tuotetun vastaavan tuotteen.
Valinnoilla on vaikutusta
Ostopäätökset ovat aina valintoja, joilla jokaisen on mahdollisuus vaikuttaa maakunnan kehitykseen, työllisyyteen, yritysten menestymiseen ja valikoimien monipuolisuuteen. Vähittäistavarakaupoille lähituotteilla on merkitystä kannattavuuden, maineen, työllisyyden ja vastuullisuuden näkökulmista.
- Meille tämä on erittäin tärkeää. Lähituottajat ovat yrityksen liikeidean ytimessä ja slogan "laajimmat valikoimat paikallisten tuottajien tuotteita" on kirjattu arvoksemme. Lähituottajien tukeminen on tärkeää myös työllistävyyden ja vastuullisuuden näkökulmasta, korostaa K-Supermarket Koskituulen kauppias Mikael Virtanen.
K-Rauta Kouvolan kauppias Merja Karhu kertoo, että heidän valikoimistaan löytyy useita Kymenlaaksossa valmistettuja tuotteita, kuten muovikynnysmattoja, puunjalostustuotteita ja ekoeristeitä.
- Lähituottajat ovat totta kai tärkeitä monellakin tavalla, mutta meille on erityisen tärkeää vastuullisuuden näkökulma. Lähitoimittajia tukemalla vastuullisuus toteutuu lyhyempinä toimitusketjuina ja sitä kautta pienempänä hiilijalanjälkenä sekä tietysti paikallisena työllistämisenä, Merja Karhu painottaa.
Useille kuluttajille paikallisen tuotannon tukeminen on tärkeää samoista syistä.
- Kuluttajat tiedostavat hyvin lähituotannon tärkeyden ja ymmärtävät, että kun tuote on paikallisesti tehty, siitä tulevat rahavirrat jäävät tälle alueelle, sanoo K-Citymarket Veturin kauppias Lasse Keränen.
Samaa korostaa Merja Karhu.
- Ostamalla paikkakunnalla ja lähellä valmistettuja tuotteita varmistamme, että raha palaa omaan maakuntaan. Valmistajat ovat myös maakunnan tärkeitä työllistäjiä, jatkaa Merja Karhu.
Tärkeä merkitys elinvoimaisuuden ylläpitämisessä
Kouvolan ja Kotkan Prismoissa vietettiin elo-syyskuun vaihteessa lähiruokapäivää, jolloin lähituottajien raaka-aineet ja valmisteet nostettiin korostetusti esille. Viestintäpäällikkö Johanna Koistinen Kymen Seudun Osuuskaupasta kertoo, että lähituotteiden merkitys on S-Ryhmän myymälöille suuri ja sekä kysyntä että menekki hyvää.
- Molemmissa KSO:n Prismoissa järjestetään normaaliaikana kaksi kertaa vuodessa Lähiruokamarkkinat, jolloin paikalliset tuottajat kokoontuvat esittelemään tuotteitaan. Korona-aikana ei tapahtumia päästy järjestämään, mutta nyt tapahtumat jatkuvat aiempien vuosien malliin, Johanna Koistinen kertoo.
Tällä hetkellä Salejen, S-markettien ja Prismojen hevi-osastojen laarit pursuavat tuoreita, kotimaisia vihanneksia, mutta tuotevalikoima ulottuu muillekin hyllyille ympäri kauppoja.
- Kouvolan, Kotkan ja Haminan seudun myymälöissä on tarjolla runsaasti erilaisia lähituotteita, muun muassa panimojuomia, hedelmiä, vihanneksia, marjoja, kukkia, makeisia, hunajaa, kahvia, maitotaloustuotteita, jauhoja ja hiutaleita, mausteita, tuoretta lihaa ja kalaa, leipomotuotteita, munia ja lemmikkieläinruokaa, Koistinen luettelee
Lähituotteiden suosioon vaikuttaa sesongin lisäksi esimerkiksi mediassa esillä olevat trendit. Alkukuusta Suomen paras olut -kilpailun voitti virolahtelaisen Takatalo & Tompurin kaski Savubock -olut ja kuusankoskelainen Panimo Hoppa voitti Pils-kilpailusarjan. Tänä syksynä tarkkaillaan erityisesti globaalin elintarviketilanteen mahdollisesti aiheuttamia vaikutuksia.
- Panimojuomissa on ollut innovatiivisia tuotteita, joiden menekki on ollut hyvä. Lisäksi sesonkituotteista esimerkiksi Kouvolan Lakritsin joulukalenteri on ollut todella suosittu. Myös paikallisen myllyn tuotteita on otettu laajemminkin myymälöiden valikoimiin kysynnästä johtuen, Koistinen kertoo.
S-Ryhmä kerää aktiivisesti kuluttajapalautetta ja toiveita asiakkailta.
- Saamme palautteita ja toiveita sähköpostitse ja Sinun Toive- järjestelmän kautta sekä suorina asiakastoiveina myymälöissä. Lähituotteilla on tärkeä rooli ja merkitys paikallisen elinvoimaisuuden ylläpitämisessä ja kasvattamisessa. KSO:lla on paljon paikallisia tuotteita eri ketjujen valikoimissa, jotka monipuolistavat tuotevalikoimaamme, Koistinen täsmentää.
Tue sinäkin kymenlaaksolaisia palveluiden ja tuotteiden tuottajia ja jälleenmyyjiä!
Artikkeli on osa Eurot Kymenlaaksoon –kampanjaa, jossa Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun opiskelijat haastattelivat kymenlaaksolaisia yrityksiä ja tuottajia.
Tekstit: Mari Lappalainen, Essi Virtanen, Roosa Pulkkinen ja Kirsi Juura
Kuvitukset: Mari Lappalainen, Essi Virtanen, Roosa Pulkkinen, Edit Hakasalo ja Satu Hämäläinen.
Maanantaina 19.9. käynnistyvän Eurot Kymenlaaksoon -kampanjan avulla kymenlaaksolaisia kannustetaan ostamaan oman maakunnan alueella tuotettua ja valmistettua lähiruokaa ja -elintarvikkeita sekä kotoiluun liittyviä tuotteita.
Kymenlaakson ruokakaupoista löytyykin runsaat valikoimat lähialueen tuottajien tuotteita. Kauppa vastaa kuluttajien toiveisiin ja esimerkiksi kuluttajien suosimia panimotuotteita täydennetään hyllyille vilkkaaseen tahtiin.
Ostopäätös paikallisen puolesta kerryttää kuntien verokertymää ja vaikuttaa positiivisesti maakunnan elinvoimaan sekä yritysten kykyyn säilyttää ja luoda työpaikkoja. Ostopäätös on aina valinta.
Tutustu tästä Eurot Kymenlaaksoon -kampanjaan ja lataa bannerit.