Uusimmat

Syksy 2026 käynnistyi yrityselämässä kaksijakoisissa tunnelmissa. Talouden epävarmuus, kansainvälisen toimintaympäristön muutokset ja viennin vaimea kehitys haastavat yrityksiä Kymenlaaksossa. Samalla maakunnassa on nähtävissä vahvoja kasvun merkkejä, jotka luovat uskoa tulevaisuuteen.
Kymenlaakso on teollisuuden, logistiikan ja viennin maakunta, jonka kilpailukyky rakentuu kansainvälisten markkinoiden varaan. Maailmantalouden muutokset näkyvät täällä nopeasti, mikä edellyttää yrityksiltä jatkuvaa uudistumista, tuottavuuden kehittämistä ja uusien kasvumahdollisuuksien etsimistä. Samalla toimivat liikenneyhteydet, energia ja räätälöityä osaamista omaavan työvoiman saatavuus ovat nousseet entistä tärkeämmiksi kilpailutekijöiksi.
Vaikka monessa yrityksessä eletään edelleen varovaisuuden aikaa, on Kymenlaaksossa käynnissä merkittävä investointivaihe. Syksyn suurin uutinen on Googlen yli 13 miljardin euron investointikokonaisuus Haminaan ja Pohjois-Suomeen. Sen vaikutukset ulottuvat rakentamisesta ja alihankinnasta palveluihin, osaamisen kehittämiseen ja uusiin työpaikkoihin. Investointi vahvistaa Kymenlaakson asemaa kansainvälisesti kiinnostavana investointikohteena sekä digitaalisen infrastruktuurin edelläkävijänä.
Myös Kouvolan seudulla valmistellaan datakeskuksiin liittyviä hankkeita. Näiden ympärille rakentuva datakeskus- ja datatalousekosysteemi luo uusia mahdollisuuksia yrityksille, oppilaitoksille ja tutkimustoiminnalle. Datatalous, tekoäly ja digitaalinen infrastruktuuri muodostavat kasvualan, joka täydentää maakunnan perinteisiä vahvuuksia.
Logistiikka säilyy Kymenlaakson keskeisenä kilpailuetuna. HaminaKotkan satama tarjoaa yrityksille tehokkaat yhteydet kansainvälisille markkinoille ja tukee alueen vientiä ja tuontia muuttuvassa maailmassa.
Myös vihreän siirtymän hankkeet, uusiutuva energia ja sataman ympärille rakentuvat investoinnit avaavat uusia kasvumahdollisuuksia. Kymenlaakson vahvuutena on kyky yhdistää vahva teollinen osaaminen uusiin teknologioihin. Tämä tekee maakunnasta houkuttelevan toimintaympäristön niin kotimaisille kuin kansainvälisille investoijille.
Tällaisessa tilanteessa kauppakamarin rooli korostuu. Yritykset tarvitsevat ajankohtaista tietoa, verkostoja, osaamisen kehittämistä ja vaikuttavaa edunvalvontaa. Kauppakamari toimii yritysten äänenä ja edistää ratkaisuja, jotka vahvistavat Kymenlaakson kilpailukykyä.
Maakunnan menestys rakentuu kyvystä luoda investointien ympärille elinvoimainen yritysekosysteemi. Kymenlaaksolla on erinomaiset edellytykset olla yksi Suomen kiinnostavimmista investointi- ja kasvumaakunnista. Yhteistyöllä, rohkeudella ja tulevaisuususkolla voimme varmistaa, että alueen yritykset kasvavat, uudistuvat ja menestyvät myös tulevaisuudessa.
Yhteistyöterveisin
Eija