Selusta-seinaarin antia: Suuntana Ukraina?

Syyskuussa kolmatta kertaa järjestetyssä SELUSTA-tapahtumassa puitiin, millä keinoilla suomalaiset yritykset voivat auttaa Ukrainaa. Ukrainan jälleenrakentaminen tulee olemaan valtava urakka, jossa varmasti voidaan hyödyntää myös sinivalkoista osaamista. Asiantuntijat jakoivat omia bisnesvinkkejään Ukrainan markkinoista kiinnostuneille.

.  

TEKSTI SAMI ANTEROINEN KUVA KIRSI JUURA

EastCham Finlandin toimitusjohtaja Henri Riihimäki kertoi, että Ukraina on organisaation selvä fokus: 70 prosenttia kaikista operaatioista kohdistuu tällä hetkellä Ukrainaan. 300 jäsenyrityksen muodostama EastCham Finland osaa neuvoa yrityksiä, miten ja milloin Ukrainan markkinoille kannattaa pyrkiä.

– Esimerkiksi juuri nyt turvallisuustilanne on niin huono, että emme suosittele yritysdelegaatioiden lähettämistä paikan päälle ollenkaan, Riihimäki toteaa.

Jos ja kun tilanne rauhoittuu, suomalaisten kannattaa ennen reissua miettiä sellaisia asioita kuin lisävakuutukset ja paikallisen turvapalvelun käyttäminen. Mutta vaikka visiitti sotaa käyvässä maassa vaatiikin omanlaisensa varautumisen, suomalaiset usein yllättyvät siitä, miten rauhallista arki Kiovassa on.

– Kaupoissa on ruokaa, eivätkä tuhot näy juuri missään. Kiova kiiltää, kuittaa Riihimäki.

Vuosisadan urakka edessä

Seesteisen julkisivun alla piilee käsittämätön määrä korjausvelkaa: Ukrainan jälleenrakennuksen on arvioitu maksavan 588 miljardia dollaria seuraavan 10 vuoden aikana.

Riihimäki listaa sektoreita, joilla suomalaisille voi aueta pelipaikka poikineen: teollisuuden modernisointi, energiainfrastruktuuri, rakentamisen komponentit, teknologia ja suunnittelu, ympäristötuhojen korjaus, vedenpuhdistus…

– Ja tietenkin koko ajan tarvitaan puolustusteollisuuden tuotteita ja väestönsuojia.

Esimerkki muuttuvista tarpeista: Länsi-Ukrainan monella paikkakunnilla on ollut maltillisen kokoisia kouluja pienine luokkineen, mutta nyt yhteisöön on muuttanut paljon evakkoja, lapsiperheitä Itä-Ukrainasta.

– Kouluja täytyy laajentaa, että lapset kaikki mahtuvat.

Jäitä hattuun, kiitos!

Mutta vaikka bisnessaumoja löytyy, hötkyilemään ei kannata ruveta. Riihimäen mukaan Ukrainassakin kannattaa ottaa vain järkeviä riskejä, järkevään hintaan.

– Kaikki lähtee siitä, että tehdään kotiläksyt ja luodaan askelmerkit etabloitumiselle. Seuraavaksi pitää sovittaa oma tarjonta markkinoille.

Yhtä lailla tärkeää on rakentaa läsnäolo, esimerkiksi käymällä ahkerasti messuilla ja tekemällä yritysvierailuja. – Paikallisten avainhenkilöiden valintaan kannattaa panostaa.  

Entä sitten yleisin virhe konkarin näkökulmasta? – Väärät odotukset, vastaa Riihimäki. Ukraina on heikon ostokyvyn markkina ja jalansijan saaminen vaatii raakaa työtä. Moni on tässä kuitenkin onnistunut: kolme suomalaisvoimin pykättyä tehdasta toimii jo Ukrainassa ja neljäskin on rakenteilla.

– Ennen sotaa suomalaisia yrityksiä oli Ukrainassa noin 30. Nyt tuo määrä on tuplaantunut.

Ykkösongelma ei ole korruptio 

Yksi Ukrainassa toimiva yritys on kuljetusliike Niemi, joka perusti neljän yrityksen konsortion viedäkseen tavaraa maahan. Hallituksen jäsen Esa Niemi kertoo, että suurin haaste toiminnassa on ollut vakuutukset, mutta alkuhankaluuksien jälkeen operaatioille on löydetty lontoolainen vakuuttaja. Korruptio on edelleen ongelma, mutta tilanne on parantumassa:

– Tämän kahden vuoden aikana olemme nähneet muutoksen: ukrainalaiset itse ottavat puheeksi korruption ja sen, mitä asialle voidaan tehdä. He haluavat ratkaista nämä ongelmat, uskoo Niemi.     

Logistiikan arjessa on lisäksi paljon muitakin kitkaa aiheuttavia tekijöitä: kuljettajien turvaselvitykset -ja koulutukset vievät oman aikansa, kuten myös järkevien välivarastojen löytäminen ja operointi.

– Ja jos kuljetetaan kaksoiskäyttötuotteita, niin ne voivat jämähtää sijoilleen tarkastuksessa. 

Selusta – kasvua turvallisuudesta järjestettiin Kymenlaakson kauppakamarin ja Kouvola Innovationin yhteistyönä osana Kouvolan Turvallisuus -tapahtumakokonaisuutta. Selusta on osa Kymenlaakson liiton rahoittamaa KymiSafe – Kymenlaakson puolustus- ja turvallisuusverkosto -hanketta.

Kategoriat:Yritykset, Turvallisuus