Kouvolan Lakritsin Timo Nisula: ”Ensin ranskalaiset kiersi mustat möykyt kaukaa. Lopulta ne söi kaiken.”

Timo Nisula, Kouvolan Lakritsi Oy

Elintarvikealan yritysten tapaamisessa 6.10. Kouvolassa kuultiin, minkälaisiin käytännön haasteisiin yritys voi törmätä laajentaessaan liiketoimintaansa vientiin. Onnistumisista ja kompastuskivistä kertoi värikkääseen tyyliinsä Kouvolan Lakritsi Oy:n hallituksen puheenjohtaja, lakutehtailija Timo Nisula.

– Kun multa kysytään, missä vaiheessa yrityksen pitää aloitella vientiä, niin sanon aina, että NYT ja HETI. Vienti on pitkäkestoista puuhaa. Ainakin viisi vuotta pitää yrittää ennen kuin saavuttaa edes jotakin, hän sanoi.

Nisula on markkinoinut kouvolalaista lakritsia automerkki Bugatille, Euroopan johtaville shampanjabrändeille ja luksuskelloja valmistavalle Patekille.

– Olen maistanut maailman kaikki lakut ja meillä ei ole yhtään syytä hävetä. Tuote on huippua. Missään ei kannata pyydellä anteeksi, mutta turha on myöskään mennä takki auki huutelemaan. Maailmassa on valtavasti hyviä tuotteita, hän toteaa.

Kouvolalainen lakritsi on maistunut myös ulkomailla. Muun muassa brittiläinen LUXLife-aikakauslehti on valinnut Kouvolan Lakritsin parhaaksi lakritsin valmistajaksi kolmana vuonna peräkkäin

– Me ollaan 76. sijalla Taloustutkimuksen TOP 700 brändien joukossa, TOP kolmonen makeisbrändien sarjassa ja ensimmäisellä sijalla asiakastyytyväisyydessä, mutta näillä ei ole mitään merkitystä, kun mennään vaikka Ruotsin markkinoille.

Luksusta pakkauksiin, tiski pystyyn huvipursisatamaan

Toisena tärkeänä asiana Nisula nosti esille tuotteiden visuaalisen puolen.

– Jos tuote on luksustasoa, niin sen täytyy myös näyttää siltä. Haluamme tehdä huippupakkauksia, sillä tuotteiden täytyy näyttää kunnon tavaralta.

Kolmantena teesinä Nisulalla on ”Ole siellä, missä tavoittelemasi kohderyhmä on.”

Hän on käynyt tapaamassa miljardöörejä Antibesin Port Vaubanissa ja huippubrändejä Pariisin muotimessuilla. 

– Muotimessuilla oltiin kimpassa Paola Suhosen kanssa ja laitettiin lakut tarjolle kutsuvierastilaisuuteen. Taustalla tosiasia, että Ranskassahan ei kukaan syö lakritsia. Ensin ne katteli mustia möykkyjä kaukaa, sitten ottivat yhden ja lopulta ne söi ihan kaiken.

Seuraavana esimerkkinä hän näyttää kuvaa kauppakumppaneistaan Arabiemiraateista, jotka olivat käymässä Kouvolassa.

Panosta jälleenmyyjäverkostoon

Kivuttomasti eivät vientiponnistelut ole Kouvolan Lakritsiltakaan sujuneet. Yksi ratkaisevista haasteista on löytää oikea jakelukanava tai yhteistyökumppani.

– Olen jutellut Amerikassa varmaan 50 brokerin kanssa. Ruotsin vienti helpottui puolestaan heti, kun maahan saatiin töihin ”oma ihminen”. On äärettömän vaikeaa löytää oikeanlainen yhteistyökumppani, Nisula sanoo.

– Espanjassa yhdellä myyntimatkalla eräs ketju lupasi ottaa tuotteitamme 50 myymäläänsä. Lyötiin kättä päälle ja homma tuntui sovitulta. Nyt on vuosi mennyt, eikä vielä mitään ole käytännössä tapahtunut. Vientiponnistelut vie järkyttävästi aikaa. Ja entä sitten kun saat ne tuotteesi 50 kauppaan? Sitten vasta alkaa työ, että saadaan ne pidettyä siellä.

Sitten joskus voi olla ihan vaan tuuria, kuten silloin, kun suuren yrityksen toimitusjohtaja sattui maistamaan kouvolalaista lakritsia ja ilmoitti osto-osastolleen, että näitä pitää ottaa myyntiin. Lakutehtaalle tipahti mukava tilaus.

Omat haasteensa alalle tuo elintarvikkeiden tarkka sääntely, joka on paitsi maakohtaista myös mannerten välisten terveysviranomaisten ja tullilaboratorioiden säätelemää.

– Meillä on ollut ongelmia esimerkiksi japanilaisten terveysviranomaisten kanssa. Sitten saatiin pitkän väännön jälkeen sopimus USA:an, mutta paikallinen tulli ei antanut maahantuontilupaa ennen kuin tuotteet oli tutkittu USA:n laboratoriossa. Eurooppalaisen labran tutkimukset eivät riittäneetkään, Nisula kuvailee.  

Pitkäjänteisyyttä tarvitaan

Nisulan omistama tukkukauppa Makeisneuvos Oy hankki Kouvolan Lakritsin omistukseensa vuonna 2008. Vuonna 2024 sen liikevaihto oli noin 7 miljoonaa euroa ja työntekijöitä on noin 50. Kouvolan lakritsia on vuosien aikana viety Skandinaviaan, erityisesti Tanskaan sekä Japaniin, Saksaan ja Italiaan.

Nisula on laskenut, että Kouvolan Lakritsi Oy pystyy tuplaamaan liikevaihtonsa Suomessa, mutta sitten alkavat rajat tulla vastaan.

– Tavoitteenamme on kasvattaa liikevaihto 30 miljoonaan.

Hän kannusti kymenlaaksossa toimivia yrityksiä lähtemään mukaan käynnissä oleviin hankkeisiin.

– Olisinpa itse päässyt tähän Suvi ry:n systeemiin silloin, kun järjestelin markkinointimatkoja omalla ja firman kustannuksella. Monacossa yksi hotelliyö maksaa kaksi tonnia. Ei kannata hakata päätä seinään, vaan tarttua tällaisiin mahdollisuuksiin, mitä hankkeet tarjoaa, Nisula kannusti osallistujia.

Vientiponnistelut vaativat ponnisteluja, joihin molemmat Kymenlaaksossa pyörivät hankkeet tarjoavat asiantuntija-apua. Hyviä hermoja ja pitkäjänteisyyttä puolestaan kasvattaa kokeilu.

– Ennen kuin vienti muuttuu bisnekseksi, niin se ottaa aikaa. Tämä on maratonlaji. Voi yrittää juosta sataa metriä, mutta oikeasti tämä on maraton, Nisula korosti.

Timo Nisula päätti esityksensä Dalai Laman oppiin: ”Vuodessa on kaksi päivää, jolloin mitään ei voi tehdä. Ne ovat eilinen ja huominen. Joten tänään on juuri oikea päivä rakastaa, uskoa, tehdä ja elää.”

Teksti ja kuvat: Kirsi Juura

Lue aiheesta: Kymenlaakson elintarvikeyrityksillä tuhannen taalan paikka vientiin

Lue aiheesta: Kelkka-hanke sparraa Kymenlaakson elintarvikealan yrityksiä vientimarkkinoille

Lue aiheesta: Ely-keskuksista tietoa rahoitusmahdollisuuksista

 

Kategoriat:Yritykset, Elintarvikkeet